Etusivu
Ajankohtaista
Harrastukset
Koulutunti
Lemmikit
Peliarvostelut
Keskipohjanmaa
Teatteri
LASTEN YLIOPISTO
2009-2013 Lasten Yliopisto
Kp24
Gepardi


Ti 20.11. 07:52
Nimipäivä: Jalmari ja Jari

Virkkaa perhonen Harrastukset

Virkkaa perhonen  
 

Virittäydy kesän tuloon jo nyt virkkaamalla perhosia. Niiden taakse voit kiinnittää hakaneulan, liimata magneetin tai vaikka rintaneulan pohjukkeen käyttötarkoituksesi mukaan. Tietenkin vaatekappaleisiin perhosen voi kiinnittää myös ompelemalla käsin muutamin pistoin.
Kotona perhosia voi lennellä vaikkapa verhoissa, lampunvarjostimissa, jääkaapin ovessa, pöytäliinoissa tai koristetyynyissä. Niillä muodistat niin pipon kuin hatun, laukun tai repun. Virkatut perhoset ovat pirteä yksityiskohta esimerkiksi ponchossa tai takin kauluksessa. Itse keksit varmasti lisää istahtamispaikkoja perhosillesi.
Valitse perhosen langan väri joko sävy sävyyn kiinnitettävään kohteeseen tai antamaan kontrastia sille. Tutki omat kaappisi ja sinne jääneet langanpätkät ennen lankaostoksille lähtöä, sillä yhteen perhoseen menee ainoastaan noin 5 g puuvillalankaa. Voit myös purkaa rikki menneen, vanhan pitsiliinan tms. ja käyttää langan uudelleen.
Virkkaa perhonen, virkkaa kaksi tai pistä vieläkin paremmaksi! Ellet malta jättää virkkaamista yhteen, niin näitä on hyvä pitää jokunen jemmassa, niin on aina valmiina oiva lahja vaikka tuliaisiksi, nimipäiväksi tai muuten vain yllätykseksi. Tämä lahja sopii kaikille - vauvasta vaariin.

Virkattu perhonen
Tarvikkeet: Puuvillalankaa (halutessasi kahta eri väristä, esim. Novita Kotiväki), virkkuukoukku nro 1,5 –2 käsialan mukaan, n. 15 cm piipunrassia, silmäneula (hakaneula tai magneetti).
Virkkaa 8 ketjusilmukkaa (kjs) ja sulje ne lenkiksi piilosilmukalla (ps).
1. kerros (krs): virkkaa 4 kjs (=ensimmäinen pitkäpylväs=pp), sitten 2 pp, 2 kjs, *kolme pp, 2 kjs*. Toista *-* (tähtien välissä olevaa ohjetta) krs:n loppuun. Kiinnitä lopuksi 4.:een kjs:aan ps:lla. Etene piilosilmukoin ed. krs:n 1.:een kjs-kaareen.
2. krs: Vaihda halutessasi erivärinen lanka. Virkkaa 3 kjs (=1. pylväs) kaareen, 2 pylvästä (p), 3 kjs, 3 p samaan kaareen.*3 p, 3 kjs, 3 p seuraavaan kaareen*. Toista *-* krs:n loppuun. Kiinnitä lopuksi ps:lla 2. kjs:aan. Etene ps:koin ensimmäiseen kaareen.
3. krs: Vaihda erivärinen lanka. 4 kjs
(1. pitkäpylväs=pp), virkkaa 11 pp samaan kaareen. Virkkaa ed. krs:n 3 pylvään jälkeen 1 kiinteä silmukka (ks). Sen jälkeen virkataan *12 pp seuraavaan kaareen ja ks*. Toista
*-* krs loppuun. Kiinnitä lopussa ps :lla 4. kjs:aan.
4. krs: Vaihda jälleen langan väriä.
Virkkaa viimeinen krs kiintein silmukoin (ks) jokaiseen ed. krs:n silmukkaan.
Viimeistele työ. Päättele langanpätkät. Taita perhonen kaksin kerroin, ja tee piipunrassista tuntosarvet. Ne on helpoin kääntää kaarelle kynän ympärille. Voit kiinnittää työn taakse joko hakaneulan tai liimata pienen magneetin.
Perhonen on valmis liitelemään!

Lyhenteet:
s = silmukka
krs = kerros
kjs = ketjusilmukka (tee aloitussilmukka, vie koukku silmukan läpi, kierrä lanka koukulle ja vedä se silmukan läpi)
ks = kiinteä silmukka (vie koukku edellisen krs:n silmukan läpi ja vedä lanka silmukaksi. Näin kaksi silmukkaa koukulla, vedä lanka molempien läpi)
ps = piilosilmukka (vie koukku edellisen krs:n silmukan läpi ja vedä lanka tämän s:n ja edelleen koukulla olevan silmukan läpi)
p = pylväs (kierrä lanka koukulle, vie koukku edellisen krs:n s:n molempien reunojen ali ja vedä lanka silmukaksi. Vedä lanka uudelleen ensin 2 silmukan läpi ja sen jälkeen taas kahden s:n läpi)
pp = pitkä pylväs (ota koukulle kaksi langankiertoa, vie koukku edellisen krs:n s:n molempien reunojen ali ja vedä lanka silmukaksi. Vedä lanka ensimmäisten 2 s:n läpi, taas 2 s:n läpi ja lopuksi viimeisten 2 s:n läpi)
Tarkemmat ohjeet silmukoiden teosta saat netistä esimerkiksi hakusanalla ´viivin.virkkausnetti´ ja sieltä ylävalikosta kohdasta silmukat, tai voit lainata kirjastosta virkkausta käsitteleviä kirjoja ja opetella eri silmukkatyypit sieltä.

Vinkki:
Useamman värisistä langoista perhosta tehdessäsi virkkaa aina edellisen värin langan loppupätkä seuraavan kerroksen alle eli kuljeta langanpätkää mukanasi siten, että se jää seuraavan virkattavan kerroksen alle. Näin päättelet langanpätkät samalla ja vältyt päättelemästä kaikkia lankoja silmäneulalla. 
  
Saija Kartano, teksti ja kuvat
KANNUS


Telinevoimistelu
Parkour
Kilpatanssi
Skeittailu
Virkkaa perhonen
Elisa elää eläimille
Liikunta pitää mielen virkeänä
Hevoshullun tie vei ammattiin
karjanäyttely
Urheilevat urheilutoimittajat








Palaute Kp24 Kosila Digimedia Etusivu