Etusivu
Ajankohtaista
Harrastukset
Koulutunti
Lemmikit
Peliarvostelut
Keskipohjanmaa
Teatteri
LASTEN YLIOPISTO
2009-2013 Lasten Yliopisto
Kp24
Gepardi


Su 27.5. 04:32
Nimipäivä: Ritva

Hyvät tavat koiralle Lemmikit

Koiran kynnen leikkaaminen. Kuva: Jukka LehojärviKoiran koulutus
Tapakasvatus


Olipa sitten kyseessä koti-, harrastus-, kilpa-, hyöty- tai työkoira, kaikki ne tarvitsevat tapakasvatusta, se kuuluu jokaisen koiran oikeuksiin – kokoon, rotuun tai sukupuoleen katsomatta.

Mitä tapakasvatus sitten on? Lyhyesti sanottuna se on jokapäiväistä elämää ja sen helpottamista. Sillä tarkoitetaan koiralle oman paikan näyttämistä ihmisten ja toisten eläinten muodostamassa laumassa. Kun koiralla on oma laumapaikka tiedossa, sen ei tarvitse yrittää olla pomo tai hakea omaa paikkaansa.

Tapakasvatukseen sisältyy muun muassa hihnakäyttäytyminen, sosiaalisuus niin toisia koiria kuin ihmisiä kohtaan, hoitotoimenpiteet sekä yleinen käyttäytyminen niin kotona kuin julkisilla paikoilla. Ei koira osaa syntyjään käyttäytyä niin kuin yhteiskunnan käyttäytymissäännöt siltä vaativat, vaan koiralle täytyy opettaa miten sen tulisi tilanteessa kuin tilanteessa käyttäytyä. Omistajina se on meidän tehtävä. Peruskoulutetun, nätisti käyttäytyvän koiran kanssa on mukava elää, kun se osaa kulkea nätisti hihnassa ihmisten ja toisten eläinten parissa, tottelee puhetta ja/tai eleitä, osaa malttaa, ei hauku kun sen käsketään olla hiljaa, ei karkaile ja tulee kutsusta luokse.

Rotwailer Kuva Jukka LehojärviKoira tarvitsee itselleen selvät rajat joiden sisällä elää täysipainoista koiran elämää. Sitä myös tapakasvatus antaa, turvallisuutta ja luottamusta kohdata elämässä eteen tulevia tapahtumia ja asioita. Tapakasvatus tuo mukanaan vapautta ja helpottaa meidän jokapäiväistä elämää koiran kanssa. Onhan se paljon mukavampaa ja helpompaa lenkkeillä ja kulkea ihmisjoukossa nätisti hihnassa kulkevan koiran kanssa, kuin sellaisen joka vetää ja sinkoilee joka ilmansuuntaan. On myös paljon mukavampaa mennä ystävien luokse kylään ja erilaisiin tapahtumiin rauhallisesti käyttäytyvä koira seuranaan. Koira kannattaa myös pienestä pitäen opettaa erilaisiin paikkoihin, pintoihin ja tilanteisiin.

Hoitotoimenpiteitä (kynsienleikkuu, turkin- ja hampaidenhoito) tehtäessä tapahtuu kaksi asiaa: koiraa hoidetaan ja laumanjohtajuus vahvistuu (siis puoleen tai toiseen). Koiraa tulee saada käsitellä ja käskeä ilman, että se vikuroi tai uhittelee. Siksi on tärkeää harjoitella paljon ja palkita pentu esimerkiksi nameilla sen tehdessä oikein, eli pysymällä rauhassa sylissä. Kynsienleikkuuta voi harjoitella vaikka kynnet eivät oikeasti leikkausta kaipaisikaan. Otetaan vain pentu syliin, kynsisakset käteen ja muka leikataan. Ja tietenkin muistetaan palkita se oikeasta käytöksestä.

Tapakasvatukseen voi hakea vinkkejä ja oppia muun muassa koirakerhojen ja alan yritysten järjestämiltä pentu- ja arkitottelevaisuuskursseilta. Siellä pääsee myös tutustumaan samanikäisiin lajitovereihin, joiden seuraa pentu/nuori koira tarvitsee oppiakseen tunnistamaan koirien keskinäiset signaalit ja sosiaaliset säännöt.

Jonna Jakonen

Kirjoittaja on kannuslainen koirakouluttaja.



Koira tulee kotiin
Koiralle koti valmiiksi
Koiran kouluttaminen
Hyvät tavat koiralle
Koiralle aivojumppaa
Koira harrastaa
Tottelevainen koira
Koiran perustottelevaisuus
Eläinrakkaudella yli esteiden
Lemmikkikuvakisan voitto








Palaute Kp24 Kosila Digimedia Etusivu